Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä pidettiin 23. maaliskuuta järjestyksessään toinen harjoituskilpailu, johon saivat osallistua kaikki harrastaja- tai kilpailulisenssin lunastaneet osallistujat.

Lähes 200 osanottajaa kerännyt leiri näytti kuinka tarpeellista tämän tyyppisten tapahtumien järjestäminen on, sillä palaute osallistujilta oli lähes poikkeuksellisesti positiivista tai erittäin positiivista. Suomen Fitnessurheilu ry., joka oli tapahtuman järjestäjänä oli rakennuttanut Vierumäen palloiluhalliin täysimittaisen lavan ja kilpailuvalot, joten tunnelma oli kuin kilpailuissa, kun vielä katsomossakin kävi päivän aikana satoja katsojia, joista suurin osa oli osallistujien valmentajia ja kavereita. SFU ry:n tuomarit antoivat palautetta osallistujille ja heidän valmentajilleen.

Tällaista tapahtumaa ei ole muualla maailmassa järjestetty fitnessurheilussa, mutta mm. taitoluistelussa ja joissakin muissa taitoa vaativissa urheilulajeissa järjestetään samantyylisiä leirejä.

Seuraava harjoituskilpailu pidetään Suomen Urheiluopoistolla Vierumäellä 24. elokuuta ja osallistumisoikeus on kaikilla harjoitus- ja kilpailulisenssin lunastaneilla. Harjoituslisenssin voi lunastaa vielä tämän vuoden aikana ja sen hinta on vain 25 €.
Lue lisää harrastuslisenssistä: http://suomenfitnessurheilu.fi/harrastajalisenssi/?preview_id=2267&preview_nonce=ea5bd5adef&preview=true&_thumbnail_id=1995


Tässä tapahtuman kuvasatoa. Kuvat Tomi Rehell.

Vierumäen harjoituskilpailun Suomen Fitnessurheilu ry:n tuomaristo

Seuraa meitä myös instagramissa

Yhteistyössä SEO-markkinoinnin kanssa