Suomen Otevoimaliitto järjestää Otevoimailun MM-kilpailut jo viidettä kertaa antidopingtoiminnan alla  ja juhlavuoden kunniaksi kilpailut järjestetään Pohjois-Euroopan suurimmassa Fitness-alan tapahtumassa – Nordic Fitness Expossa lauantaina 5.lokakuuta.
Messutapahtuman tuoman kiinnostuksen vuoksi kilpailuun odotetaan ennätysmäärää urheilijoita eri maista ja kilpailun lajivalikoimassa tulee olemaan myös uusi lajiformaatti jota ei ole ennen nähty – varsinkaan Suomessa. 
Kilpailut nähdään osana Nordic Fitness Expon ohjelmaa ympäri päivän ja kaksi lajeista nähdään myös messujen Nordic Cup – päälavalla.
Lauantaina aamu alkaa Otevoima MM-kilpailun uutuudella, eli Rolling Thunder® – yhdistelmällä, jossa kilpailijat nostavat kolme toinen toistaan suurempaa painoa ylös mahdollisimman nopeasti – haasteena matkassa on se, että painojen kahvat ovat 60mm paksuja ja liukkaasti pyöriviä. 

Päivän aikana nähdään myös kansainvälisesti tunnetut lajit, kuten akselin nosto ja Ironmind Hub ja Little Big Horn ja viimeisenä Nordic Cup – lavalla suoritettava Silver Bullet. Kilpailupäivä päättyy palkintojen jakoon niin ikään messulavalla.
Pitkän kilpailupäivän vastapainoksi urheilijoilla on mahdollisuus myös tutustua monipuolisiin messuihin ja liitto tarjoaa heille myös ateriat messuravintolassa muiden kilpailun aikana tarjolla olevien virkisteiden lisäksi.
Kilpailussa tulee olemaan myös otevoimailussa ennennäkemättömät palkinnot, jotka julkaistaan kevään aikana.
Suomen Otevoimaliitto on osana Voimalajiliittoa antidopingtoiminnan alainen urheilulaji. Voimalajiliitto on myös Suomen Olympiakomitean kumppanuusjäsen.
Nordic Fitness Expossa pääset tutustumaan myös muihin Voimalajiliiton lajeihin liiton ständillä molempina messupäivinä.
FB @suomenvoimalajiliitto
IG  @worldheavyeventsassociation
TW @worldheavyevent

Seuraa meitä myös instagramissa

Yhteistyössä SEO-markkinoinnin kanssa